BLOGI

TAKUMI – 60 000 TUNNIN TARINA KÄSITYÖLÄISTAITOJEN SELVIYTYMISESTÄ

Olisiko sinusta takumiksi? Takumi – 60 000 tunnin tarina käsityöläistaitojen selviytymisestä –dokumentti perehtyy käsityöläistaitojen mahdollisuuksiin tekoälyn maailmassa.

Lännessä ajatellaan usein, että keskivertoihmisellä kestää 10 000 tuntia tulla alan asiantuntijaksi. Japanissa sinua ei kuitenkaan pidetä mestarina ennen kuin olet käyttänyt 60 000 tuntia taitojesi kehittämiseen. Se vastaa 8 tunnin päiviä 250 vuorokautena vuodessa 30 vuoden ajan. Dokumentissa seurataan neljää japanilaista käsityöläistä, jotka ovat omistaneet elämänsä käsityöläistaidoille. He ovat kahden Michelin-tähden saanut kokki, perinteistä paperinleikkausta tekevä taiteilija, autoalan mestarikäsityöläinen sekä puuseppä, joka työskentelee yhdessä maailman vanhimmista rakennusyrityksistä.

Dokumentin kertojana toimii entinen British Museumin johtaja Neil Macgregor, ja siinä haastatellaan asiantuntijoita käsitöiden ja tekoälyn parista. Dokumentissa selvitetään, miten voimme arvostaa ja säilyttää käsityöläistaidot, kun samanaikaisesti suunnittelemme koneiden toimivan tarkemmin ja nopeammin kuin ihmiset pystyvät koskaan. “Elämme ajassa, jossa kärsimme keskittymisvajeesta ja meistä kaikista tuntuu, ettei aikaa ole tarpeeksi.” Nora Atkinson, käsityöläisosaston kuraattori Smithsonian American Art Museumista sanoo. ”Joten, ne tuhannet tunnit jotka vaaditaan taitavaksi käsityöläiseksi tulemisessa on jotain, jota vain pieni määrä taiteilijoita pääsee kokemaan.”

On arvioitu, että vuoteen 2050 mennessä koneet ohittavat ihmisten suorituskyvyn käytännössä joka alalla. ”Olemme keskellä eksponentiaalista kehitystä” Martin Ford, Rise of The Robots: Technology and The Threat of a Jobless Futuren tekijä sanoo. Hän jatkaa, että tällaista muutosvauhtia ei ole nähty ennen. ”Seuraavan kymmenen vuoden aikana, tulemme näkemään kehitystä 10 000 vuoden edestä.” Katoaako käsityöläistaidot, kun tekoäly ylittää rajamme, vai onko tämä kulttuurin selviytymisen kulmakivi ja tuleeko siitä arvokkaampaa kuin koskaan ennen? Dokumentti perehtyy, kuinka valita pitkä polku menestykseen maailmassa, joka jatkuvasti ohjaa kohti oikoteitä.

“Takumille on välttämätöntä kerätä hämmästyttävää ymmärrystä kyseisen taiteenlajin nyansseista.” Nahoko Kojima, dokumentissa esiintyvä paperinleikkaaja sanoo. ”Jotta voisi keskittyä ja käyttää lukemattomia tunteja yhteen asiaan ja jatkaa. Se vaatii tyhjentämään mielen ja keskittymään tavalla, joka ei vain ole mahdollista, kun opettelet taitoa.” “Takumi-konsepti on ollut fyysisesti ja filosofisesti Lexuksen brändin ytimessä 30 vuoden ajan.” Sipros Fotinos, Head of Global Brand Lexus Internationalista sanoo. ”Takumi-mestareillamme on yli 60 000 tuntia (30+ työvuotta) kokemusta taitojen kehittämisestä. Juhlistaaksemme brändin vuosipäivää, halusimme taltioida takumien välttämättömyyden, ja heidän 60 000 tunnin matkansa, videolle.”