Hero

BLOGI

VASTAUKSIA KYSYMYKSIIN TÄYSIN UUDESTA NX-MALLISTA

Täysin uusi NX avaa uuden luvun merkin historiassa. Muotoilun uudet tyylisuunnat, Lexuksen ensimmäinen ladattava hybridivoimalinja, seuraavan sukupolven multimediajärjestelmä ja liitettävyys tarjoavat yhdistelmän turvallisuutta, mukavuutta ja hienostuneisuutta. Vastasimme mieltä askarruttaviin kysymyksiin uutuusmallista.

  • MILTÄ UUSI NX NÄYTTÄÄ?

    Uusi NX avaa uusia uria Lexuksen muotoilussa. Vaikka muotoilu pysyy uskollisena L-finesse -filosofialle, avataan uutta suuntaa entistä hienostuneemmalle, aikuisemmalle ulkomuodolle. Samalla muodot saavat ympärilleen lihaksia ja voimakasta otetta ympäristöstään. Funktionaalisen kauneuden ilmentymä on syntynyt ja kasvanut edeltäjäänsä verrattuna 20 mm pituutta, 20 mm leveyttä, 5 mm korkeutta ja raideväli on saanut 30 mm pidennyksen.

    Edessä Lexuksen tunnuksenomainen etusäleikkö ohjaa keulan muodon sulavasti pitkää konepeittoa myöten kohti linjakkaasti kaartuvaa kattolinjaa. Aiempaa pystympi keula yhdessä leveämmän raidevälin kanssa antaa autolle leveän, voimakkaan ilmeen. GA-K -alustarakenteen käyttö mahdollistaa pyörien sijoittamisen lähemmäs kulmia aikaansaaden lyhyet etu- ja takaylitykset. Auton takaosan takuuvarmasti erottuva muotoilu on mahdollistettu koko auton levyisellä takavalolla. Lexus-logo on korvattu kirjoitetulla nimellä korostaen mallin itsevarmuutta.

  • MILLAINEN UUSI NX ON SISÄLTÄ?

    Auton sisätiloissa käytetään Lexuksen uutta Tazuna-konseptia. Tämä japaninkielinen sana merkitsee ratsastajan ja hevosen välistä yhteyttä, mikä on parhaimmillaan intuitiivisen tuntuman huipentuma. Kuten ratsastaessakin, paras yhteys kulkuneuvoon on saavutettu, kun kädet hallitsevat sitä silmien nähdessä edessä olevan. Ja kuten ratsastaessa, paras ratsu antaa loogisen ja ymmärrettävän palautteen ohjastajalleen.

    Niin toimii myös uusi Lexus NX. Kojelauta on muotoiltu kuljettajan ovesta lähteväksi, yhtenäiseksi muodoksi, joka pystyy antamaan minimaalisilla katseen siirroilla maksimaalisen - ja juuri kuljettajan haluaman - määrän informaatiota. Kuljettajan ergonomia on viety erittäin kiehtovalla tavalla tasolle, joka yhdistää hallintalaitteet ja mittari-informaation yhdeksi helposti hallittavaksi kokonaisuudeksi.

    Kokonaisuuden eheyden ja saumattoman yhteensopivuuden varmistavat Lexuksen Takumi-mestarit, joiden ammattitaito takaa vertaansa vailla olevan laadun sisätilojen materiaaleissa, kokoonpanoissa ja toimivuudessa. Omotenashi-vieraanvaraisuuden varusteita ovat mm. varustelutasojen mukaan saatavilla oleva sisävalaistusjärjestelmä, jonka 64 eri värivaihtoehdosta löytynee sopiva kaikkiin tilanteisiin. Oman lisänsä luksusta arjen käytettävyyteen tuo e-latch-järjestelmä, jossa sähköinen avauspainike korvaa perinteisen, oven sisäpuolisen avauskahvan.

  • MILLAISTA UUTTA NX:ÄÄ ON AJAA?

    Uuden NX:n dynaamisen suorituskyvyn kehityksessä on keskitytty Lexus Driving Signature -periaatteen toteuttamiseen, mikä yhdistää ohjauksen sekä kaasun- ja jarrunkäytön käyttäytyminen siten, että se on aina johdonmukainen ja kuljettajan aikeille uskollinen. Toisin sanoen kuljettajalle halutaan antaa varma ja palkitseva ajokokemus.

    Keskeistä saavutukselle on Lexuksen Global Architecture K (GA-K) -alustarakenne. Matala painopiste, leveä raideväli sekä kehittynyt painonjakauma takaavat hyvän ajettavuuden. Erittäin vääntöjäykän korin pyöräntuenta on toteutettu edessä MacPherson-joustintuin ja takana monivarsituennalla. Korirakenteessa maininnan arvoisia ovat myöskin käytettävät suurlujuusteräslaadut (1 180 & 1 470 MPa). Lisäksi edistyneiden liitosrakenteiden, kuten liima- ja laserhitsattujen saumojen ansiosta korin paino on pysynyt kurissa lujuuden siitä kärsimättä.

  • ONKO UUSI NX SAATAVILLA PLUG-IN HYBRIDINÄ?

    Kyllä, itse asiassa uusi NX 450h+ -malli on Lexuksen ensimmäinen ladattava hybridi (PHEV). NX 450h+ -mallissa on 2,5-litrainen hybridimoottori ja ladattava 18,1 kWh litium-ioni-akku, jonka kapasiteetti on luokkansa korkein. Takana sijaitsevan toisen sähkömoottorin ansiosta malli on myös nelivetoinen. Plug-in-järjestelmän suurin ulostuloteho on 306 hv/225 kW, ja sen kiihtyvyys 0-100 km/h on 6 sekunnin tuntumassa. Mallin arvioidut alle 40 g/km CO2-päästöt (yhdistetty WLTP) ja alle 2,5 l/100 km polttoaineen kulutus ovat luokkansa pienimmät.

    Korkeajänniteakun kapasiteetti mahdollistaa arviolta 63 km sähköisen ajokantaman ja maksimissaan 135 km/h nopeuden EV-tilassa ajettaessa. Sähköistä ajokantamaa tai huippunopeutta mielenkiintoisempaa on kuitenkin se, mitä tapahtuu ladatun sähkön osuuden loppuessa akusta. Toisin kuin yleisesti on totuttu, ei NX 450h+ -mallin polttoaineenkulutus nouse normaalin polttomoottoriauton tasolle tai sen yli, vaan auto toimii itselataavan mallin tapaan säilyttäen erinomaisen polttoainetehokkuuden ja yleisen taloudellisuuden.

    NX 450h+ -mallin tavaratilan koon kanssa ei ole jouduttu tekemään kompromisseja, ja se onkin sama kuin NX 350h -hybridimallissa. Lisäksi tavaratilan kannen alla on 21-litrainen tila, jossa voi säilyttää latauskaapeleita. Myös polttoainetankin koko on sama, 55 litraa.

  • ONKO UUSI NX SAATAVILLA NELIVETOISENA?

    Sähköinen E-Four-nelivetojärjestelmä on saatavilla sekä ladattavaan NX 450h+ -malliin että NX 350h -hybridiin. Järjestelmää on päivitetty, ja takana sijaitseva sähkömoottori on aina käytössä, tarjoten enemmän vääntöä ja parempaa tunnetta kuljettajalle auton pidosta tiellä.

  • MIKÄ ON E-LATCH?

    Uusi Lexus NX on ensimmäinen malli, joka on varustettu sähköisellä oven vapautusjärjestelmällä. Järjestelmä toimii yhdessä kuolleen kulman varoitustoiminnon (BSM) kanssa, ja estää oven avaamisen, mikäli järjestelmä havaitsee takaa lähestyvän kohteen.

  • UUDISTUUKO UUDEN NX:N MULTIMEDIAJÄRJESTELMÄ?

    Uudessä NX:ssä on käytössä täysin uusi Lexuksen multimediajärjestelmä, joka vastaa asiakkaiden tarpeisiin nopeasta ja intuitiivisesti toimivasta järjestelmästä. Käyttäminen on yhtä sujuvaa ja yksinkertaista kuin tabletin.

    Uudella alustalla on käytössä älykkäitä palveluita, kuten kehittynyt pilvipohjainen navigointi. Se tarjoaa reaaliaikaista tietoa matkasta ja liikenteen tapahtumista. ”Hey Lexus” -assistentin avulla voit käyttää ääniohjausta intuitiivisesti, kuin juttelisit auton kanssa. Multimedialaite on saatavissa varustetasosta riippuen joko 9,8” tai 14” näytöllä.

  • KUINKA TURVALLINEN UUSI NX ON?

    Uusi NX on Lexuksen ensimmäinen malli, jossa on käytössä kolmannen sukupolven Lexus Safety System+ -järjestelmä, joka pitää sisällään vakiona lukuisia turvallisuutta parantavia toimintoja.

    Järjestelmässä on lukuisia uusia ominaisuuksia ja parannuksia suorituskyvyn ja toiminnallisuuksien osalta. Se toimii entistä luonnollisemmin kuljettajan kanssa, mikä tarjoaa parempaa itsevarmuutta ajamiseen.

    Esimerkiksi törmäyksiä estävää Pre-Collision -järjestelmää on kehitetty mahdollistaen mm. mainitun järjestelmän tunnistavan ”perinteisten” esteiden kuten ajoneuvojen, jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden lisäksi esim. puut tai aidat. Mukautuvan vakionopeussäätimen toimintaa on hienosäädetty ja yhteistoimintaa RSA-liikennemerkkien tunnistusjärjestelmän kanssa parannettu. Yhtenä esimerkkinä innovatiivisesta turvallisuusajattelusta on myös kuolleen kulman varoitustoimintoon (BSM) yhdistetty varotoiminto, mikä ei salli oven avaamista, mikäli järjestelmä havaitsee takaa lähestyvän kohteen kuten auton.

  • VOIKO UUDELLA NX:LLÄ VETÄÄ PERÄKÄRRYÄ?

    NX:n vetokapasiteetti on 1 500 kg sekä etuvetomallilla että nelivetomallilla.

  • PALJONKO UUSI NX MAKSAA?

    Uuden NX:n hinnat julkaistaan alkusyksyn 2021 aikana.

  • MILLOIN UUSI NX SAAPUU SUOMEEN?

    Uusi NX saapuu Suomeen loppuvuodesta 2021.

  • MITEN UUSI NX EROAA MITOILTAAN EDELLISEN SUKUPOLVEN MALLISTA?

    Uuden NX:n mitat verrattuna edellisen sukupolven NX 300h -malliin
    Kokonaispituus (mm): 4 660 (+20)
    Kokonaisleveys (mm): 1 865 (+20)
    Kokonaiskorkeus (mm): 1 640 (+5)
    Akseliväli (mm): 2 690 (+30)
    Raideväli edessä (mm): 1 605 (+30)
    Raideväli takana (mm): 1 639 (+59)
    Etuylitys (mm): 1 007 (+7)
    Takaylitys (mm): 963 (-17)

  • MITKÄ OVAT UUDEN NX:N VOIMALINJOJEN TEKNISET TIEDOT?

    NX 350h | NX 450h+
    Tyyppi: Täyshybridi | Ladattava hybridi
    Polttomoottori: Suora nelisylinterinen | Suora nelisylinterinen
    Polttomoottorin iskutilavuus (litraa): 2,5 | 2,5
    Korkeajänniteakun tyyppi: Litium-ioni | Litium-ioni
    Suurin teho (DIN hv/kW): 242/178 | 306/225
    Voimasiirto: Hybridi | Hybridi
    Vetotapa: FWD tai AWD | AWD