Hero

BLOGI

TUNNE YLELLISYYS: PALUU NOSTALGIAAN

Moni on löytänyt lohtua nostalgiasta aikana, jolloin on epävarmuutta ja huolta tulevasta. Rauhan löytäminen romantisoidusta menneisyydestä on ymmärrettävä selviytymismekanismi, ja se on lisännyt yhteyttämme historiaan kulttuurillisen heräämisen ja yksinkertaisen, analogisen elämän kautta.

Jos ihmiset eivät ole pyyhkineet pölyjä N64:n päältä Super Mario Kartia varten tai etsineet ullakolta unohdettuja levyjä, he ovat palanneet klassisiin sarjoihin, lukeneet lempikirjoja ja jakaneet vanhoja muistoja – tai kirjoittaneet ylös uusia.

Lexuksen The Art of Feeling More -raportin mukaan merkkejä paluusta vanhoihin suosikkeihin on kaikkialla. British Phonographic Industry (BPI) raportoi äskettäin, että Iso-Britanniassa myytiin 4,8 miljoonaa vinyylilevyä vuonna 2020, mikä on lähes 10 % enemmän kuin vuonna 2019. Vinyylien myynti on kasvanut 13 vuotena peräkkäin, ja se on korkeimmalla tasollaan 90-luvun alusta, mikä on osoitus jatkuvuudesta hitaamman ja ylellisen teknologian nauttimisessa suoratoiston aikakaudella. Tämän lisäksi Hulun käyttäjät katsoivat huhtikuussa 2020 lähes 11 miljoonaa tuntia 80-luvun tilannekomediasarja Golden Girlsia, ja tämän vuoden huhtikuussa sinetöity kopio vuoden 1986 Super Mario Bros. NES-pelistä myytiin huutokaupassa 560 000 eurolla. Näyttää siltä, että taaksepäin katsominen voi auttaa valmistautumisessa tulevaisuuteen.

Tämä nostalgian tunne ulottuu ruokaan, jonka tuoksut ja maut linkittyvät vahvasti muistiin ja kokemukseen. Benedetta Parodi, italialainen kokkitähti ja Bake Off Italia -ohjelman juontaja, pitää ruoan tarjoamaa mukavuutta erittäin tärkeänä yhdessä omien lapsuusmuistojensa kanssa: ”Nautin todella ajan jakamisesta rakastamieni ihmisten kanssa, sekä ravintolassa että kotona. Rakastan kokata perheelleni ja ystävilleni. On upeaa, että he antavat minulle aina suurta tyydytystä ja syövät valmistamiani ruokia ilolla. On mahdotonta valita parasta varhaista ruokamuistoa, mutta jos minun tulee nimetä yksi, se olisi kenties isoäitini gnocchi alla bava”.

Nostalgia ei välttämättä tarkoita vanhanaikaista. Katse taaksepäin voi kertoa tulevasta ja tarjota yhteyksiä samalla kun parannamme standardeja. Tämä pitää todellakin paikkansa täysin uudessa Lexus NX:ssä, jossa sekä kuljettaja että matkustajat kokevat lähes kadonneen tunteen, jossa kaikkiin tarpeisiin on vastattu. Sen suunnittelun ytimessä ovat perinteiset Omotenashi-arvot, ja se on valmistettu Lexuksen DNA:n mukaisesti ylivertaisen laadukkaaksi ja mukavaksi. NX:ssä yhdistyy täydellisesti jäljittelemätön vieraanvaraisuuden tunne, jota voisit odottaa japanilaiselta isännältä tai emännältä, sekä huippumodernit tekniset yksityiskohdat.